House of Helsinki ry:n hallituksen kannanotto REFUFIN-hankkeen päättymisestä
- 30 minuuttia sitten
- 3 min käytetty lukemiseen
REFUFIN-hankkeen toiminnan päättyminen
House of Helsinki ry:n hallitus ilmoittaa, että REFUFIN-hankkeen toiminta päättyy 11.2.2026. Tämän päivämäärän jälkeen kaikki REFUFIN-hankkeen puitteissa tarjotut palvelut suljetaan.
REFUFIN 2023–2025 oli hanke, jonka tavoitteena oli tarjota ohjausta, neuvontaa ja kotoutumisen tukea Ukrainasta sotaa paenneille, jotka asuvat Suomessa. Palvelut toteutettiin koulutettujen vapaaehtoisten voimin, ja toimintaa koordinoi kaksi kokoaikaista työntekijää. Hanketta rahoitti STEA (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) vuosina 2023–2025, ja rahoituskausi päättyy virallisesti maaliskuussa 2026.
Kaikkien käytettävissä olleiden vaihtoehtojen huolellisen tarkastelun jälkeen olemme todenneet, että viimeaikaiset STEA-avustusten leikkaukset sekä pyrkimyksemme löytää vaihtoehtoista julkista rahoitusta eivät ole luoneet riittävää taloudellista perustaa toiminnan jatkamiselle sillä laatutasolla, jonka hankkeen osallistujat ansaitsevat. Perusteellisen harkinnan jälkeen House of Helsinki ry:n hallitus on tehnyt vaikean päätöksen REFUFIN-hankkeen päättämisestä. Päätös pohjautuu sitoutumiseemme toimia vastuullisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.

REFUFIN-hankkeen tausta ja kehitys
REFUFIN käynnistettiin vastauksena Venäjän täysimittaiseen hyökkäykseen Ukrainaan vuonna 2022. Hanke sai alkunsa kansalaistoimintana, ja jo maaliskuussa 2022 siitä tuli osa House of Helsinki järjestöä, jonka tehtävänä on edistää kaksisuuntaista kotoutumista.
Ensimmäisen toimintavuotensa aikana REFUFIN keskittyi pääasiassa akuuttiin kriisiapuun. Vuonna 2022 vapaaehtoiset koordinoivat maksuttomia kuljetuksia Suomesta turvaa hakeville Ukrainasta sotaa paenneille. Näiden toimien ansiosta yli 3 000 ihmistä kuljetettiin turvallisesti Suomeen REFUFIN-vapaaehtoisten tuella.
Vuonna 2023, kolmen vuoden STEA-rahoituksen myötä, REFUFIN uudisti ja laajensi toimintaansa merkittävästi. Hankkeesta tuli yksi House of Helsinki ry:n ydinhankkeista, ja se alkoi tarjota kolmea keskeistä tukimuotoa Ukrainasta Suomeen saapuneille eri puolilla maata:
Verkkotuki, jossa koulutetut vapaaehtoiset tarjosivat ohjausta ja kotoutumiseen liittyvää neuvontaa chatin kautta
Kasvokkainen tuki, tukihenkilötoimintaa, esimerkiksi vastaanottaa saapuvia henkilöitä satamissa ja lentokentillä sekä auttaa viranomaisasioinnissa (mm. pankit, Kela ja Maahanmuuttovirasto)
Tietopalvelut, mukaan lukien ajantasaisen tiedon tuottaminen ja jakaminen lainsäädännöstä, oikeuksista ja saatavilla olevista palveluista Ukrainasta sotaa paenneille
Vuosina 2024–2025 REFUFIN toteutti myös tarvekartoituksen, jossa selvitettiin Suomessa asuvien Ukrainasta sotaa paenneiden tilannetta ja tarpeita. Hanketiimi järjesti useita tilaisuuksia kartoituksen keskeisten tulosten esittelemiseksi ja käsittelemiseksi. Tarvekartoitusraporttiin voi tutustua täällä
Hankkeen vaikuttavuus
Neljän toimintavuoden aikana (3/2022–2/2026) REFUFIN:
koulutti yli 200 vapaaehtoista
toteutti yli 9 000 verkkoneuvontaa
tuki yli 4 000 henkilöä kasvokkaisen tuen avulla
Tukipyyntöjen määrä kasvoi vuosittain, mikä osoittaa selkeästi, että Suomessa asuvat Ukrainasta sotaa paenneet tarvitsevat edelleen ohjausta, neuvontaa ja kotoutumisen tukea. REFUFINin tarvekartoituksen mukaan yli 60 % vastaajista ilmoitti aikovansa jäädä Suomeen, vaikka paluu Ukrainaan olisi tulevaisuudessa turvallista.
Määrällisten tulosten lisäksi REFUFIN kehittyi vuosien aikana muuksi kuin pelkäksi palveluja tarjoavaksi hankkeeksi. Vapaaehtoisohjelmasta kasvoi tietoinen ja arvolähtöinen yhteisö, jota yhdistivät solidaarisuus, vastuullisuus ja kaksisuuntaisen kotoutumisen edistäminen.
Monille vapaaehtoisille – erityisesti niille, joilla oli itse maahanmuuttotausta – REFUFIN toimi merkittävänä kotoutumisen väylänä. Toiminta tarjosi mahdollisuuksia sosiaalisten verkostojen rakentamiseen, käytännöllisten ja ammatillisten taitojen kehittämiseen, työkokemuksen kartuttamiseen sekä tulevien uramahdollisuuksien vahvistamiseen. Vapaaehtoistyön kautta syntyi uusia yhteyksiä, ystävyyksiä ja monille myös uusia alkuja Suomessa.
REFUFIN-yhteisön kautta sekä vapaaehtoiset että tuen saajat kokivat kuuluvansa vahvemmin suomalaiseen yhteiskuntaan ja tunsivat olonsa kotoisammaksi Suomessa. Tämä yhteisöllinen ulottuvuus muodostui yhdeksi hankkeen merkityksellisimmistä ja pitkäkestoisimmista vaikutuksista.
Pohdintaa ja näkymä tulevaan
Huolimatta todistetusta tarpeesta ja vaikuttavuudesta House of Helsinki ry:n hallitus on todennut, ettei REFUFIN-hanketta voida jatkaa ilman vakaata rahoitusta. Kokemuksemme perusteella REFUFIN on luonteeltaan kriisivastehanke. Palveluiden laadun turvaaminen, vapaaehtoisten hyvinvoinnista huolehtiminen sekä eettisesti ja kestävästi toimiminen edellyttävät vähintään kahta kokoaikaista työntekijää sekä hallituksen tiivistä ja jatkuvaa osallistumista.
Emme pidä turvallisena tai vastuullisena jatkaa tämän mittaluokan ja intensiteetin kriisityötä pelkästään vapaaehtoistoiminnan varassa. Kriisituki vaatii ammatillista koordinointia, vakaita rakenteita ja pitkäjänteisiä resursseja.
Nykyisessä rahoitustilanteessa House of Helsinki ry on siksi päättänyt päättää REFUFIN-hankkeen ja pitää tauon tähän toimintaan liittyen. Tauko antaa järjestölle mahdollisuuden pysähtyä arvioimaan tehtyä laajaa työtä ja kertynyttä arvokasta kokemusta sekä kerätä voimia ja inspiraatiota uusien hankkeiden ja toimintamuotojen kehittämiseen järjestön perustehtävän mukaisesti tulevaisuudessa.
Kiitokset
House of Helsinki ry:n hallitus esittää lämpimät kiitoksensa kaikille, jotka ovat mahdollistaneet REFUFIN-hankkeen toteutumisen.
Haluamme kiittää erityisesti hankkeen työntekijöitä Darya Gulikia ja Nikolay Gofmania. Työhönne tuomanne omistautuminen, ammattitaito ja välittäminen ovat sanoinkuvaamattomia. Panoksenne on vaikuttanut pysyvästi tuhansien ihmisten elämään.
Olemme syvästi kiitollisia kaikille REFUFIN-vapaaehtoisille. Ilman aikaanne, sitoutumistanne, empatiaanne ja rohkeuttanne tämä työ ei olisi ollut mahdollista. Olitte ihmisten rinnalla epävarmuuden ja kriisin hetkissä ja tarjositte tukea, arvokkuutta ja inhimillistä kohtaamista.
Kiitämme myös ohjausryhmää asiantuntemuksesta, tuesta ja ammatillisesta ohjauksesta koko hankkeen toteutuksen ajan.
Lopuksi kiitämme kaikkia rahoittajia, kumppaneita, sidosryhmiä ja tukijoita, jotka ovat luottaneet REFUFINiin ja House of Helsinki järjestöön ja tehneet yhteistyötä kanssamme vuosien varrella.
REFUFIN on osoittanut, mitä on mahdollista saavuttaa, kun solidaarisuus, ammattimaisuus ja inhimillisyys kohtaavat. Tämä työ jää pysyväksi osaksi järjestön historiaa ja yhteistä muistia.
House of Helsinki ry:n hallitus












