Itämeripäivä
Syyskuu on ollut meillä kiireinen, mutta haluamme vielä palata yhteen elokuun retkeen, josta emme ole ehtineet kertoa.
Elokuun 27. päivänä vietimme Itämeripäivää hieman tavallisuudesta poikkeavan Kaupunki Kaverit -retken merkeissä. Järjestimme yhdessä suomalaisen voittoa tavoittelemattoman Oceanry-järjestön kanssa retken Suomenlinnaan. Päivän aiheena oli meri, joka on Helsingissä niin vahvasti osa jokapäiväistä maisemaa ja elämää.
Jos Kaupunki Kaverit ei ole vielä tuttu, projektin idea on oikeastaan hyvin yksinkertainen. Vapaaehtoisemme järjestävät pieniä kävelyitä ja retkiä, joiden aikana he esittelevät muille itselleen tuttuja tai tärkeitä paikkoja ja aiheita. Joskus aiheena on historia tai arkkitehtuuri, joskus kulttuuri tai jokin tietty kaupunginosa. Tavoitteena on auttaa Suomeen hiljattain muuttaneita tutustumaan uuteen kotipaikkaansa eri näkökulmista ja vahvistaa tunnetta siitä, että tämä paikka on myös heidän kotinsa.
Tällä kertaa halusimme ottaa mukaan luonnon.
Helsingissä asuessa Itämerta on vaikea olla huomaamatta. Sen näkee ratikan ikkunasta, sen rannalla kävellään, sen yli kuljetaan lautalla ja sen saarilla vietetään kesäpäiviä. Mutta vaikka meri on koko ajan lähellä, kuinka paljon oikeastaan tiedämme siitä, mitä pinnan alla tapahtuu?
Tästä lähdimme liikkeelle.
Retkelle mukaan tulivat Oceanryn perustajat Tomi ja Melina, jotka veivät ryhmämme Suomenlinnaan. Matkan aikana kuulimme myös Suomenlinnan historiasta, mutta suurin osa iltapäivästä kului ympärillämme olevan meren ja sen erityispiirteiden parissa.
Melina Pinomaa
Oceanry Co-Founder
Tomi Nyman
Oveanry Co-Founder
Yhdessä paikassa liikaa, toisessa liian vähän
Yksi retken kiinnostavimmista aiheista oli Itämeren vertaaminen isompiin valtameriin.
Itämeren suuri ongelma on ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin, liiallinen määrä. Ravinteita päätyy mereen maalta jokien ja valumavesien mukana, ja maatalous on yksi merkittävistä kuormituksen lähteistä. Seurauksena on rehevöitymistä: levät ja syanobakteerit lisääntyvät, vesi samenee ja orgaanisen aineksen hajotessa pohjan läheltä kuluu happea.
Puhuimme myös ilmiöstä, josta Suomessa kuulee lähes joka kesä: sinilevästä. Nimestään huolimatta kyse ei oikeastaan ole levästä, vaan syanobakteereista. Retkellä opimme, miten mahdollisen sinileväkukinnan voi tunnistaa ja miksi uimista kannattaa välttää, jos vedessä on runsaasti syanobakteereja.
Itämeren ongelmista tekee erityisen hankalia myös sen hidas vedenvaihto. Itämeri on lähes suljettu meri, jolla on yhteys Pohjanmereen vain kapeiden Tanskan salmien kautta. HELCOMin mukaan koko Itämeren vesimassan vaihtumiseen kuluu noin 30 vuotta.
Tässä vaiheessa Tomi ja Melina käänsivät näkökulman toisin päin.
Joillakin avomerialueilla ongelma voi nimittäin olla lähes päinvastainen. Tärkeitä pääravinteita voi olla saatavilla, mutta kasviplanktonin tarvitsemaa hivenainetta, rautaa, on liian vähän.
Planeettamme todelliset keuhkot
Tästä pääsimme Oceanryn omaan työhön.
Oceanry on suomalainen voittoa tavoittelematon järjestö, joka edistää rautakierron ennallistamiseen liittyvää tutkimusta, keskustelua ja vastuullista sääntelyä. Työn keskiössä on kasviplankton: valtamerissä elävät mikroskooppisen pienet yhteyttävät eliöt, jotka muodostavat merellisten ravintoverkkojen perustan. Joillakin avomerialueilla kasviplanktonin kasvua rajoittaa raudan vähäinen määrä. Oceanry tutkii ja edistää sitä, miten raudan hallittu täydentäminen tällaisilla raudanpuutteesta kärsivillä alueilla voisi vahvistaa valtamerten luonnollisia hiiltä sitovia prosesseja ja tukea meriluontoa.
Kasviplanktonin merkitys oli ehkä yksi päivän mieleenpainuvimmista asioista. Arviolta noin puolet maapallolla tuotetusta hapesta syntyy merissä, suurelta osin yhteyttävän planktonin ansiosta. Samalla kasviplankton sitoo hiilidioksidia ja muodostaa perustan suurelle osalle merten ravintoverkoista.
Oceanryn kautta tutustuimme myös toiseen puoleen rautakysymyksestä. Järjestön esiin nostaman tutkimuksen mukaan kaupallisen kalastuksen ja muun merellisen biomassan pyynnin mukana valtameristä poistuu vuosittain noin 25 000 tonnia rautaa. Muuten tämä rauta jatkaisi kiertoaan merellisissä ravintoverkoissa.
Yksi yllättävimmistä asioista oli huomata, etteivät merten biologiset prosessit pääty vedenpintaan. Jotkin kasviplanktoniin liittyvät yhdisteet, kuten dimetyylisulfidi, voivat osallistua sellaisten pienhiukkasten muodostumiseen, joiden ympärille pilvipisaroita syntyy. Näiden meri–ilmakehä-yhteyksien vaikutusta pilviin ja ilmastoon tutkitaan edelleen, mutta jo itse yhteys kertoo siitä, kuinka tiiviisti valtameret ja ilmakehä ovat sidoksissa toisiinsa.
Retken aikana puhuimme siis kahdesta hyvin erilaisesta tilanteesta. Itämeressä typen ja fosforin liiallinen määrä aiheuttaa rehevöitymistä. Joillakin avomerialueilla taas raudan vähäisyys voi rajoittaa kasviplanktonin kasvua. Sama sana, ravinteet, voi tarkoittaa hyvin erilaisia ympäristöhaasteita riippuen siitä, missä päin maailmaa ollaan.
Ehkä juuri tämä oli yksi päivän tärkeimmistä oivalluksista: ei ole olemassa yhtä vastausta siihen, mitä meri tarvitsee.
Kaupunki Kaverit -projektille retki oli samalla pieni kokeilu siitä, mitä omaan uuteen kotipaikkaan tutustuminen voi käytännössä tarkoittaa. Suomeen muuttamiseen kuuluu uuden kielen oppimista, työn tai opiskelupaikan löytämistä ja yhteiskunnan toimintatapojen ymmärtämistä. Mutta siihen voi kuulua myös se, että tietää, miksi ikkunan takana oleva meri muuttuu joskus kesällä vihreäksi, miksi Itämeren vesi on erilaista kuin Atlantilla tai mitä tapahtuu ekosysteemissä, jonka ohi kulkee ehkä joka päivä.
Iso kiitos Tomille, Melinalle ja koko Oceanryn tiimille siitä, että jaoitte tietonne kanssamme, sekä kaikille, jotka viettivät Itämeripäivää kanssamme Suomenlinnassa.
Palasimme ainakin kotiin tietäen Helsingin ympärillä olevasta merestä paljon enemmän kuin lähtiessä.
Kommentit